Huomenta!
Joulu tuli ja
joulu meni niin nopeasti. Tuli sellainen fiilis ”tässäkö tämä nyt oli”, kun
jouluhössötykset aloitetaan jo heti halloweenin jälkeen. Ja sitten ku
jouluaatto tulee, se on yhtänopeasti ohi.
Koska joulusta
kuitenkin nautin, niin ajattelin että voisin kertoa hieman omasta joulustani.
Niin kuin aina
niin myös tänään meidän jouluaatto alkoi sillä, että syötiin riisipuuroa, jonka
jälkeen raaputettiin arvat (joita saadaan joka vuosi joululahjaksi), sen
jälkeen perinteiden mukaan katsottiin lumiukko. Jonka jälkeen lähdettiin koko
perhe koiran kanssa ulos. Reilu tunnin lenkin jälkeen mentiin takaisin kotiin
ja alettiin laittautumaan.
Kun kaikki oli
valmiita lähdettiin viemään kynttilöitä hautausmaalle, koska emme pääse viemään
kynttilöitä ”virallisille” hautapaikoille. Ja tietenkin tahdotaan näin joulun
alla kunnioittaa myös suvun vainajia.
Hautausmaa
reissun jälkeen, tultiin kotiin tekemään ruokaa, sillä kello oli jo lähemmäs 17
ja alkoi jo olla nälkä. Joten syötiin siis jouluruoka yhdessä. Pitkään aikaan
en ole ollut niin täynnä kuin eilen.
Syömisen jälkeen
istuttiin sohville juomaan viiniä yms ja oli aika aloittaa lahjojen jakaminen.
Tänä vuonna lahjoja jaettaessa hymy oli kyllä erityisen herkässä, en vaan
voinut lopettaa hymyilyä. Tänä vuonna en itse myöskään toivonut mitään, joten
olin yllättynyt lahjojen määrästä. Olin myös ostanut perheelleni lahjoja, ja
kun näin heidän pitävän niistä tuli niin hyvä mieli.
Lahjojen
avaamisen ja niiden ihastelun jälkeen vaihdettiin hieman rennompiin vaatteisiin
ja katsottiin taas perinteiden mukaan televisiosta Joulupukki ja noitarumpu.
Joulupukki ja noitarumpu on varmasti yksi lempi jouluelokuvistani, se on vaan
katsottava joka joulu.
Oikeastaan koko
loppu päivä meni siinä, että katsoimme yhdessä jouluelokuvia ja ohjelmia,
söimme jouluherkkuja ja vain rentouduimme ja nautimme joulusta.
Ajattelin, että
jos teillä on kiinnostusta nähdä mitä sain joululahjaksi, voisin tehdä siitä
erillisen postauksen, vaikka seuraavaksi tai voisin jopa toteuttaa sen videon
muodossa, sillä tästä tulikin yllättävän pitkä postaus.
TOIVOTTAVASTI
KAIKILLA OLI IHANAN RAUHALLINEN JA RENTOUTTAVA JOULU!
KERTOKAA MYÖS
IHMEESSÄ MITÄ SAITTE JOULULAHJAKSI TAI/JA MIKÄ ON OMA SUOSIKKISI LAHJOISTA!
Instagram; Milasutinen
Ask.fm: Milsuuw
Youtube: Milasutinen
Snapchat: Milsuuw
joo tee videona joululahjojen esittely!:)
VastaaPoista