torstai 29. lokakuuta 2015

WINDY TUESDAY

Iltaa!

Tänään ollaan taas tälläisen asupostauksen parissa. Toivotaan vaan, että kamerasta löytyy tarpeeksi kuvia tän postauksen tekemiseen ja julkaistavaksi.. Tällä kertaa kuvien ottaminen ei ollut niin helppoa kuin yleensä. Sillä oli hyvin hyvin tuulinen iltapäivä, joten kuvat eivät oikeen tahtoneet onnistua halutuissa paikoissa. Nähtiin Janikan kanssa siis tiistaina Sellossa ja lähdettiin siitä sitten etsimään sopivaa kuvauspaikkaa.

Kun etsittiin sopivaa kuvauspaikkaa oli hyvin pehmeä tuuli ja kun täydellinen kuvauspaikka löytyi, sopivasti tuulikin yltyi. Miten voi niin huono tuuri olla. Ja koska tuuli ei ollut mikään ihan ”kevyt” kuvien ottaminen hankaloitui. Päätettiin siis odotella sopivassa kohtaa tuulen tyyntymistä, jotta päästäisiin kuvailemaan.

Mutta koska tuuli ei tyyntynyt päätettiin lähteä etsimään toista paikkaa, jossa ei tuulisi niin kovin. Hetken etsimisen jälkeen turhauduin ja päätettiin jäädä erään kerrostalon seinää vasten ottamaan muutamat kuvat, joka oli siltikin erityisen vaikeaa. Missä ikinä olimmekaan tuuli oli yhtä kova.
Mutta toivottavasti saatiin edes muutamat onnistuneet kuvat otettua. 



Takki - Only
Huivi - Gina Tricot
Neulepaita - Netistä?
Farkut - Gina Tricot
Kengät - Converse
Kaulakoru - Gina Tricot?
Laukku - Donna Karan
Kello - Michael Kors
Kärikorut - ??

 







Instagram; Milasutinen
Ask.fm: Milsuuw
Youtube: Milasutinen
Snapchat: Milsuuw

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti