Ajattelin, että
koska tänään on vuoden 2016 ensimmäinen päivä, voisin kertoa vähän mun uudesta
vuodesta, joka oli tänä vuonna hieman erillainen kuin yleensä. Mutta silti
voisin melkein sanoa, että tämä uusi vuosi on ollut paras tässä lähivuosina.
Mutta ei tämäkään uusi vuosi ei sujunut ilman draamaa, mutta ei siitä sen
enempää.
…Mutta näin lyhyesti eilisestä. Eilisen
alkuillan olin Juulin ja janikan kanssa, mutta sitten kun janika lähti joskus 22? aikaan kotiin
jäimme juulin kanssa kahdestaan. Kuuntelimme musiikkia, juttelimme, söimme ja
niin edelleen. Sillä hetkellä en olisi halunnut olla missään muualla. Sitten hieman ennen 00.00 menimme ulos katsomaan raketteja ja päätin samalla ottaa niistä myös kuvia tänne julkaistaviksi. Sen jälkeen tultiinkin sisälle lämmittelemään. Juteltiin ja kuunneltiin musiikkia kunnes Juuli lähti kotiin.
Mutta ei en toki vielä mennyt nukkumaan, vaikka olisi ehkä kannatanut. Mutta jatkoin vielä uuden vuoden viettoa 5 asti koko perheen kesken, sillä ennenkuin Juuli lähti mun porukat tuli takaisin kotiin. Ja koska viimeyönä tuli nukuttua vain muutama tunti, niin koko tämä päivä on mennyt siinä että olen vain katsonut Netflixiä.
Toivottavasti teillä oli hyvä uusi vuosi ja vietitte sen teille tärkeän/tärkeiden ihmisten kanssa.
Tekikö kukaan teistä mitään uuden vuoden lupauksia?
Instagram; Milasutinen
Ask.fm: Milsuuw
Youtube: Milasutinen
Snapchat: Milsuuw
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti