perjantai 23. syyskuuta 2016

STRESSI AHISTUS JA PANIIKKI

Otsikko kuvaa tämän hetkisiä filiksiä aika hyvin, senpä takia täälläkin on nyt ollut tosi hiljaista. Koulussa on jotenkin tosi paljon kaikkea, on paljon etätehtäviä, kokeita, kirjotuksia ja muutenkin pitkiä päiviä. ei vaan yksinkertaisesti jaksa. Koulun jälkeen hyppään melkein suoraan peiton alle nukkumaan, että jaksaa sitten taas herätä aikaisin kouluu.
Tämän jakson aikana on kyllä monet turhautumis itkut itketty, turhauttaa vain niin paljon se että kaikki hommat vaan kasaantuu, kun mitään ei jaksa tehdän.


Tämä jakso on kuitenkin omalla tavalla rento, kun koulua mulla on vain maanantaina, keksiviikkona ja tortaina, mutta nekin päivät on sitten 8-17 tai no... keskiviikkona 8-18/18.30 ja "vapaa päivinä" pitää sitten tehdä muita koulujuttuja, jos nyt sattuu jaksamaan. Joten todella odotan että syysloma alkaisi.
Tälläviikolla oon myös syöny tosi huonosti, siis todella huonosti. aamupala, lounas ja iltaruoka on jäänyt kokonaan syömättä ja välipalana on sitten ollut jokin välipalapatukka ja iltapalana on ollut sitten esimerkiksi banaani, tai jotain muuta pientä.

Mut tänä perjantaina vähän tsemppasin, heti kun pääsin koulusta, niin tein vähän koulujuttuja ja tän postauksen enkä vaan mennyt sohvalle makaamaan. Mulla on kans tossa kamerassa viime lauantain asukuvat, nii ajattelin et jos vaikka saisin huomenna tai sunnuntaina aikaseksi tehä pientä postausta, saa nähdä.


Tässä oli nyt tälläinen ihan nopea postaus siitä, miksi täälä on nyt ollut pientä hiljaiseloa.

Instagram: Milasutinen
Ask.fm: Milsuuw
Youtube: Milasutinen
Snapchat: Milsuuw

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti