MOIKKA TAAS PITKÄSTÄ AIKAA
Nykyään tuntuu siltä että aina kun tänne jotain kirjotan niin se alkaa sanoilla ”pitkästä aikaa” tai jotain sinnepäin. Ja niinhän se melkein onkin, aina kun tänne jotain saan aikaiseksi kirjoittaa niin edellisestä kerrasta on ikuisuus..niinkuin myös tälläkin kertaa. Mutta nyt ajattelin vähän avata teille minkälainen vuosi mulla on tässä ollut. En muista oonko koskaan kertonut täällä mitään näin "yksityistä" vai miten tätä voisikaan nyt kutsua, kun mitä nyt. Kaikki on yleensä sellasta ”elämä on ihanaa, tänään oli hyvä päivä” yms sellasta perus positiivista.
Alotetaan vaikka valmistumisesta. valmistuin koulusta ajallaan ja valmistujaiset oli sillon 3.6. Siitä sitten alkoi työnhakurumba (joka oikeastaan alkoi jo alkuvuodesta, mutta koska silloin olin vielä koulussa niin en pitänyt sen ihmeellisempää kiirettä, koska ajattelin että aikaa on nyt reilusti sillä jatko-opiskelupaikoista en vielä tiennyt). Muistan että välillä vietin kokonaisia päiviä huoneeni lattialla ruokien ja juomien kanssa hakiessa töitä eri aloilta ympäri pääkaupunkiseutua, ilman edistystä. Joka kerta ärsytti saada viesti työpaikasta joka alkoi sanoilla ”Kiitos kiinnostuksestasi työpaikkaa kohtaan, mutta valitettavasti valintamme...” jaaha sinne meni taas yks potentiaalinen työpaikka. Välillä olisi vaan tehnyt mieli luovuttaa kun turhautti niin paljon.
Mutta en suinkaan koko vuotta ole ollut vain kotona nukkumassa puoleen päivään, tekemättä mitään. Olen kyllä tehnyt tehnyt töitä muutamissa satunnaisissa paikoissa sellaisia pikkupätkiä kun ylimääräistä apua on tarvittu. Ja olen myös ollut monissa työhaastatteluissa eri paikkoihin, mutta onni ei ole suonut ja työpaikat on siis menneet jollekkin muulle.
Mutta noin reilu kuukausi sitten hain yhtä työpaikkaa, kävin haastatteluissa, työterveyslääkärissä ja lopulta sain sen paikan ja olen nyt aloittanut sielä vakkarityön. Joten töiden osalta vihdoinkin kuuluu hyvää.
Viime marraskuun loppupuolella jouduin luopumaan Caposta. Maailman kamalin, rankin, surullisin, ahdistavin päivä ikinä mun elämässä, ne jotka on joskus joutunut luopumaan omasta lemmikistä tietää kyllä mistä puhun ja miltä se tuntuu. Tai oikeastaan Capo ei ollu mulle pelkkä lemmikki. Capo oli mun paras ystävä, tuki, turva, suojelija, kuuntelija ja lohduttaja. Esimerkiksi aina kun tulin myöhään kotiin Capo odotti mua kotona ja kun menin nukkumaan se tuli mun viereen nukkumaan. Ja sen takia tän kertominen tuntuu niin pahalta etten voi edes kuvailla sitä sanoin. Kaikki jotka tuntee mua yhtään tietää et tää koira oli mulle elämä, kaikki kaikessa. Ja he myös tietää kuinka rankkaa tää kaikki on mulle.
En oikeestaan ikinä ajatellut että kertoisin tätä tänne, mutta jossain vaiheessa se varmasti tulisi esille. Joten ehkä kuitenkin helpompi näin.
En osaa sanoa kerronko ikinä täällä syytä siihen miksi näin kävi. Tai mitään muutenkaan tarkemmin tästä. Sen näkee sitten.
Viime kesästä oon jo jonkun verran kirjoitellut täällä niin en hirveästi kesästä nyt kerro. Mulla oli oikeestaan tosi kiva kesäloma, eikä mitenkään ihmeellinen. Vietin tosi paljon aikaa mun ystävien kanssa ja koiran kanssa tottakai. Kesällä oikeastaan joka viikko oli jotain. Ja syksy sitten jatkui aikalailla samalla kaavalla. Paitsi syksyllä mulla oli myös jonkun verran töitä ja kävin mökillä. Mulla ei kesästä kauheasti löydy kuvia koska yleensä jos jotain kuvia otan niin laitan ne snapchatin mystoryyn. Joten jos mua snäpissä seuraa (milsuuw) nii nämä kuvat onkin sielä näkynyt. Ajattelin kuitenkin laittaa tähän alle mun kesästä/syksystä muutamat kuva kollaasit, niin niistä vähän näkee mitä kesällä ja syksyllä on tapahtunut. Näissä kollaaseissa on myös pari kuvaa alku talvesta.
Viime joulu poikkesi aikaisemmista jouluista hieman, sillä viime vuonna vietimme joulua Levillä kahden meijän ystäväperheen kanssa. Se oli ihanaa. Nautin siitä, että jouluna oli kunnolla lunta ja pakkasta. Siltä jouluna kuuluukin näyttää.
Levillä aika kului suurimmalta osalta ulkona, me käytiin pulkkailemassa, laskettelemassa, moottorikelkkailemassa, kävelyllä, oltiin ulkona paljussa, käytiin luistelemassa tehtiin kaikkea sellasta mitä talvella kuuluukin. Ja mikä parasta näin revontulia!! Oon aina halunnu nähdä revontulia livenä, koska kuvissa revontulet näyttää niin kauniilta että ne tuntuu jopa epätodellisilta. Reissun aikana se oli oikeastaan ainoa asia jota halusin oikeasti. Viimeisenä iltana kun olin iltalenkillä toisen perheen koiran kanssa näin taivaalla niin kauniita revontulia. Siis wau. Ne näytti niin hienolta...harmi vaan, ettei ollut kameraa mukana niin en voinut ikuistaa tätä tapahtumaa. Sen jälkeen olin ihan valmis jo lähtemään kotiin. Muistan kun katoin niitä revontulia ja niitä vaihtuvia värejä siinä taivaalla olin niin onnellinen siinä hetkessä, etten voinut lopettaa hymyilemistä. Revontulet on kyllä sellanen asia, että jokaisen pitäisi kokea ne. Ja se hetki kyllä kruunasi koko reissun. Seuraavana päivänä pystyi hyvillä mielin lähteä kotiin.
Ja nyt ollaan jo toukokuun puolella, mulla menee töissä menee hyvin, kavereiden kanssa hyvin, kesä alkaa lähestyä ja on ollu ihan super lämpimiä päiviä, joka tekee mut ainakin tosi hyvälle mielelle. Ja tämän viikon sunnuntaina on mun 20.v synttärit ja juhlitaan niitä vähän kavereiden kanssa nyt lauantaina (niistä varmasti jotain myös tänne). Joten tällä hetkellä kaikki mun elämässä menee hyvin.
Tulipas tästä nyt pitkä. Ajattelin ihan lyhyesti vaan kertoa teille mitä mulle viimeaikoina on tapahtunu ja mitä mulle oikein kuuluu, mutta eiköhän se tästä nyt selvinny. Tästä myös samalla varmaan selvisi että miksi en oo tänne tullu aikasemmin kertomaan mun kuulumisia. Mutta nyt oli sen aika.
Olipas ihana jotenkin taas pitkästä aikaa kirjottaa tänne. Toivottavasti joku jaksoi tänne asti lukea.
JA toivottavasti teille muillekkin sielä kuuluu hyvää.
Instagram: Milasutinen
Ask.fm: Milsuuw
Youtube: Milasutinen
Snapchat: Milsuuw
