sunnuntai 14. toukokuuta 2017

KUKKAISA ÄITIENPÄIVÄ

Moikka taas pitkästä aikaa!
Taas melkein kuukausi on vierähtänyt viimeisestä postauksesta. Mutta yksinkertaisesti ei vain ole ollut aikaa, jaksamista tai aiheita, mistä täällä olisin voinut teille kirjoitella. Mutta tänään oli tarkoitus julkaista video ja tehdä postaus eilisestä ja postaus myös tästä päivästä, mutta kun aloin muokkaamaan videota niin siitä ei tullut mitään. Kesken videon muokkaamisen ohjelma vain sammui eikä mukamas tunnistanut videoita ja näin on ennenkin käynyt, joten yritän huomenna saada videon muokattua, julkaistua ja laitettua tänne postauksen kera. Saas nähdä miten käy.



Mutta nyt ei ollut tarkoituksena tulla valittamaan siitä, kuinka paska videonmuokkausohjelman omistan, vaan siitä kuinka meillä tänä vuonna äitienpäivä sujui. Pakko heti sanoa, että vuosi on mennyt ihan super nopeasti, ehkä vähän liiankin nopeasti. Tuntuu, että vasta juhlittiin äitienpäivää, mutta nyt se oli jo taas tänään. No muttamutta.
Tänä vuonna äitienpäivä ei alkanut aamupalan sänkyyn viemisellä tai mitenkää kovin paljon poikkeavalta. Aamu alkoi sillä, että kun heräsin menin herättämään äitin (vaikka äiti olikin jo hereillä) kukkien kera. Jonka jälkeen syötii yhdessä aamupalaa, oli leipää, smoothieta, pekonia, jugurttia ja kakkua jakaikkeamuuta. Nam. Aamupalan syömisen jälkeen lähdetiin kaupoille, mm ostamaan ulos kukkia ja muita uusia kesäjuttuja. Jonka jälkeen sitten tultiin kotiin, istuttamaan kukat ja syömään, kun olihan kello jo lähemmäs 14 ja alkoi olla jo nälkä. Kun kukat oli istutettu, istuttiin yhdessä ulos syömään kevään/kesän ensimmäisiä grilliruokia. Ja taas kerran NAM. En muistanutkaan, kuinka paljon olin ikävöinyt grilliruokaa. AH. Oli kanaa, makkaraa, lohkoperunoita, salaattia, viiniä, limua ja todella hyvä sää syödä ulkona. Toivottavasti nämä säät nyt vain pysyisivät hyvinä, että voisi sitten jatkossakin grillata ja syödä ulkona.





Syömisen jälkeen käytiin Capolin kanssa ulkona juoksemassa ja sen jälkeen tultiin laittamaan vielä muutamia uusia juttuja omille paikoilleen, jonka jälkeen lähdettiin sitten katsomaan perhetuttujen ihanaa pientä pentua jonka he saivat tänään!! IHANA en kestä. Ja koirakuume vain kasvoi. Sen jälkeen sitten kun tultiin kotiin aloin muokkaamaan sitä videota, joka piti tänään julkaista, mutta koska meni hermot niin se nyt jää seuraavaan kertaan (jos edes siihenkään).

Huomenna alkaa sitten taas arki ja töihin olisi mentävä. Toivottavasti teillä kaikilla oli mukava viikonloppu ja äitienpäivä ja tsemppiä seuraavaan viikkoon!

Instagram: Milasutinen
Ask.fm: Milsuuw
Youtube: Milasutinen
Snapchat: Milsuuw

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti